Advance B2B, Blogivuosikatsaus 2017

Blogiliikenne edelleen kasvussa, vahvaa kehitystä uutiskirjetilaajien määrässä.

Tämä on tiivistelmä Advance B2B:n virallisesta blogivuosikatsauksesta vuoden ensimmäisen, toisen, kolmannen sekä neljännen vuosineljänneksen tuloksesta.

Keskeiset tunnusluvut

  • Julkaisimme vuoden aikana yhteensä 74 suomenkielistä blogiartikkelia
  • Englanninkielisiä artikkeleita julkaistiin 36
  • Podcasteja julkaistiin 15
  • Eniten kirjoitimme B2B-markkinoinnista (24 artikkelia), B2B-myynnistä (23 artikkelia) sekä sisältömarkkinoinnista (15 artikkelia).
Markkinatilanne ja toimintaympäristö

Oman median merkitys on ollut vuonna 2017 aikaisemmin arvioitua voimakkaampaa. Etenkin alkuvuoden kasvu sekä nettobloggaamisen kasvu tukivat koko vuoden kasvutavoitteita. Blogiliikenneviraston mukaan varsinkin long form -muotoisten blogikirjoitusten määrät ovat kasvaneet yhtäjaksoisesti marraskuusta alkaen. Tämä näkyy myös Advancen blogivolyymeissa. 

Toimitusjohtajan katsaus

Paavo keskittyi vuonna 2017 bloggaamaan erityisesti myyntiin sekä myynnin teknologiaan liittyvistä aiheista. Suosituimpia juttuja olivat... 

1 - Viisi tehotonta tapaa lähestyä prospekteja

2 - Inbound-markkinointi: 5 yleisintä väärinkäsitystä, sekä

3 - Jos myynti ei toimi, markkinointi ei ratkaise ongelmaa.

Kansainvälinen liiketoiminta

Advancen kansainvälisen liiketoiminnan kruununjalokivi The Growth Hub lanseerattiin maaliskuussa, ja sai nopeasti paljon seuraajia. Luetuimpien artikkeleiden joukkoon mahtuivat...

1 - The Mission Matrix: How To Build The Ultimate B2B SaaS Go-To-Market Strategy,

2 - Peek Inside Drift's Killer Brand Strategy: How to build a B2B SaaS brand that will stand the test of time sekä

3 - 5 Of The Best SaaS Podcasts

Raportointisegmentit

Aihekohtaisista kategorioista suosituimpia olivat B2B-markkinointi, B2B-myynti sekä sisältömarkkinointi

Lähiajan riskit ja epävarmuustekijät

Ei ole, täysi hönkä päällä nyt ja aina.

Luetuimpien artikkelien TOP 10:


1 - Totuudet ja taikatemput LinkedIn-näkyvyyteen

Tässä kirjoituksessa avattiin LinkedInin uusia algortimimuutoksia, sekä annettiin käytännön vinkkejä oman näkyvyyden maksimoimiseen.

2 - Markkinoija - suurin osa työstäsi on täysin merkityksetöntä

Moni markkinoija käyttää suuren osan työajastaan sellaiseen, millä ei ole juurikaan merkitystä. Tätä kutsutaan myös puuhasteluksi. Tässä kirjoituksessa avataan syitä tällaisen toiminnan taustalla - sekä kerrotaan mistä tällaisen tilanteen korjaamisen voi aloittaa.

3 - Kokonaisvaltainen TOP-10 listaus markkinointikliseistä avaimet käteen-periaatteella

Tämä kirjoitus on juuri sitä mitä otsikko lupaa, paitsi vieläkin parempi.

4 - Ota nämä myyntiaiheiset sisällöt seurantaan

Sisältövinkkejä myynnistä kiinnostuneille.

5 - Nyt puhuu myyjä: tällainen on hyvä ostaja

B2B-myyjiä onkin koulittu viime vuodet uuden maailman tavoille: vastaamaan asiakkaan odotuksiin arvon tuottamisesta kaikissa kohtaamisissa, kanavasta ja ostoprosessin vaiheesta riippumatta. Mutta millainen on hyvä digiajan ostaja?

6 - 13 taatusti toimivaa blogiformaattia

Tavisbloggaus ei ole ainut mahdollinen bloggauksen muoto, mutta mitä muuta sitä voisi kiirepäissään keksiä? Tässä artikkelissa 13 vastausta tähän kysymykseen.

7 - Miten voittaa B2B-myynnin yleiset haasteet? 4 myynnin konkaria vastaa

Thomas TuominenHenry Liukko-SipiBelinda Gerdt sekä Antti Kivalo kertoivat tässä artikkelissa näkemyksiään B2B-myynnin haasteista.

8 - Pelko tuhoaa blogikirjoituksen

Ei ole mitään varmempaa tapaa tehdä blogikirjoituksesta mitäänsanomatonta, kuin viimeistellä se kuoliaaksi. Tämä artikkeli käsittelee bloggaamiseen liittyviä pelkoja ja liian korkeaa julkaisukynnystä.

9 - 6 x Brändistrategia #SUOMI100 -hengessä

Oletko aina miettinyt, millainen on "raastepöydästä voipi aloitella" -brändistrategia? Tästä bloggauksesta löydät vastauksen.

10 - #Pakollinenetätyö -viikko opetti asenteista

Raportti Advancen pakollisesta etätyöviikkokokeilusta.

 Tilaa tästä blogipäivitykset sähköpostiisi →

Kommentit