Kasvun Ystävät #3: Kuinka yhdistää luova ajattelu ja raaka data?

Me advancelaiset olemme suuria Kasvun Ystäviä.

Kasvu on meidän jokaisen työn ykköstavoite. Meille se tarkoittaa niin asiakasyritystemme menestyksen vauhdittamista kuin omaa ammatillista kehittymistä. Kasvun lisäksi työtämme ohjaavat ketterä tiimityöskentely ja jatkuva parantaminen.

Minkälaisia Kasvun Ystäviä meillä sitten oikein työskentelee, ja kuinka kasvu, ketterä tiimityö ja jatkuva parantaminen oikeasti näkyvät arjessamme? Mepä kerromme. Oikein blogisarjan verran.

Seuraavana Kasvun Ystävänä esittelyssä: 
Anne Ruostetsaari, Content Specialist

Saapumiseräni Advance B2B:hen: 11/2017
Jos olisin emoji, olisin: kasvun-ystavat-anne-emoji
Salainen erikoistaitoni: Olen taitava pyörittelemään monimutkaisia himmeleitä niin työssä kuin vapaa-ajallakin.

Miten autat työssäsi yrityksiä kasvamaan?

Minun supervoimani on kirjoittaminen – monissa, monissa muodoissaan.

Olen usein kuullut väitteen “kaikki osaavat kirjoittaa”. Laskeakin osaa jokainen – mutta kaikki eivät osaa derivoida!

Laadukas teksti on helppolukuista mutta ei aliarvioi lukijaansa. Lisäksi se vetoaa tunteisiin ja on taitavasti kohdennettu.

Kun katsotaan inbound-markkinoinnin myyntisuppiloa, kirjoittajan rooli saattaa hämäävästi näyttää varsin pieneltä, koska isossa osassa koneistoa on teknologia. Fakta on kuitenkin se, ettei yhtään myyntisuppiloa edes pystyttäisi rakentamaan ilman tarpeeksi houkuttavia ja koukuttavia sisältöjä.

Ydinosaamistani on sellaisten sisältöjen luominen, jotka houkuttelevat lukijan loppujen lopuksi asiakkaaksi asti. Laadukas, tarpeeksi kiinnostava sisältö houkuttelee oikeita ihmisiä oikealla tavalla.

Kun oikeat ihmiset saadaan houkuteltua heille oikeasti hyödyllisen sisältöjen pariin, on heidät helppo kuljettaa ostopolulla eteenpäin kiinnostuksen yhä kasvaessa.

Asiantuntijatekstiä kirjoittaessa sorrutaan mielestäni hieman turhan usein tekstin neutralisointiin. Jos tekstillä yritetään miellyttää kaikkia, on tuloksena lonkeronharmaata huttua, joka ei lopulta kiinnosta ketään.

Minulle on tärkeää, että saisin taltioitua haastateltavan persoonan tekstiin mahdollisimman hyvin. Elävä kieli ja huumorikaan eivät ole kieltolistallani!

Minkälainen tiimipelaaja olet?

Minulle on tärkeää, että koko tiimi toimii aina selkeän tavoitteellisesti. En voi sietää sellaisia palavereja, joihin ei ole suunniteltu kunnon agendaa!

Tavoitteellisuuden perustana on oman näkemykseni mukaan se, että jokaisella tiimin jäsenellä on vastuu siitä, että sovitut asiat etenevät sovitulla tavalla. Tiimityöskentely on sujuvaa, kun tavoitteet ja menosuunta ovat kaikille tiimin jäsenelle selviä.

Advancelle tultuani minusta onkin kuoriutunut oikea agile-työskentelyn tosifani.

Parasta agilessa on se, että sen avulla koko tiimi kykenee keskittämään tekemisensä niihin asioihin, jotka milläkin hetkellä ovat tärkeimpiä tavoitteiden kannalta. Agile-työskentelyyn kuuluva sprinttimalli auttaa paljon myös oman työn suunnittelussa.

Näin asiakkaani kuvailee minua yhteistyökumppanina:

”Anne hioi sisällöistämme timanttisia ja hänen kanssa on äärettömän helppo ja kiva tehdä töitä. Anne tekee kaikkensa, että koko tiimi onnistuu ja pääsee parhaaseen mahdolliseen tulokseen.”

Emmi Virmajoki, Marketing Manager, CGI

Miten jatkuva kehittyminen näkyy työssäsi?

Työni on isolta osin raakaa dataa ja faktoja, mutta vaatii myös runsaasti luovaa ajattelua.

Kirjoittaessa kyky ajatella luovasti on todella tärkeää – työkalujani ovat useimmiten tyhjä tekstidokumentti ja kirjaimet, jotka tulisi osata laittaa ruudulla oikeaan järjestykseen. Datan hyödyntäminen puolestaan auttaa minua ohjaamaan luovaa tekemistäni oikeaan suuntaan.

Olisi vähän hassua ajatella että kaikki ihmiset olisivat nähneet saman, hyvän sisällön kertalaakista. Toimivaksi todettuja sisältöjä voidaan vallan mainiosti pyöräyttää eetteriin useampaankin otteeseen, hiottuna hiukan eri formaatteihin tai näkökulmiin.

Toisaalta vähemmän lukukertoja saaneitakaan sisältöjä ei kannata automaattisesti haudata. Esimerkiksi tehokkaalla hakukoneoptimoinnilla pystytään usein pelastamaan heikomminkin menestynyt teksti.

Mitä uutta aiot opetella seuraavan vuoden sisällä?

Työni suola on se, että opin sen myötä jatkuvasti hurjan paljon uutta. Se oli myös yksi tärkeimmistä syistä, miksi aikanaan hakeuduin töihin Advancelle!

Oman työni ohessa olen päässyt viime aikoina tutustumaan esimerkiksi tekoälyyn ja chatbotteihin. Olen taustaltani puheviestijä, joten chatbottien mahdollistama keskustelullinen elementti sisällöissä kiinnostaa kovasti.

Haluaisin lähitulevaisuudessa tutustua siihen, kuinka chatbotteja voidaan opettaa keskustelemaan entistä luontevammin ja ihmismäisemmin. Chatbotinkin tavoitteena pitäisi olla ennen kaikkea hyvä asiakaskokemus – chatbotin rakentaminen “siksi koska kaikilla muillakin on” on turhaa eikä tuota mitään lisäarvoa.

Teknologiaan tutustumisen ohella yritän edelleen pitää yllä myös ihan perinteistä lukuharrastusta. Olen sitä mieltä, että minkä tahansa kirjallisuuden lukeminen on hyväksi.

Kun häviän kirjan kanssa yläkertaan, tapaankin huikata perheelleni lähteväni “kehittämään ammattitaitoani”. Se, jos joku, on tässä työssä tärkeää.

Kiinnostaako liittyminen Kasvun Ystäviin eli työskentely Advancella?

→ KATSO AVOIMET TYÖPAIKAT

 

 

Lue myös:

Kasvun Ystävät #1: Ulos siiloista, myynti ja markkinointi!
Kasvun Ystävät #2: Videomarkkinoinnin timantit hiotaan yhteistyöllä
Kasvun Ystävät #4: Markkinointi on joukkueurheilua
Kasvun Ystävät #5: Markkinoinnissa mutu ottaa datalta köniin

Kommentit